G-pentue
Ayloul's Bikr x Shabha El Badieh
syntynyt 1.5.2006
2 urosta, 1 narttu
G-pentueen ja B-pentueen välillä ehti kulua pari vuotta. Tämä pentue oli erittäin tarkkaan ja pitkään suunniteltu – Emä Shabha El Badieh tuotiin alun perinkin ulkomailta juuri kasvatusta varten, ja tutustuttuani tähän koiraan ihastuin siihen yhä enemmän ja enemmän. Nartulla on todella mukava luonne, se juoksee kuin mikä ja kaunis grizzle ulkokuorikin on kohdallaan. Isäksi kaavailin ensin jotain ulkomaista, mahdollisesti aavikkosukuista ja sileäkarvaista urosta, mutta päädyinkin omaan kasvattiini Ayloul's Bikriin. Bikr asuu erään pitkäaikaisen salukikasvattajan luona Englannissa, ja koira on sekä rakenteeltaan että luonteeltaan hieno. Kahden näin hyvän ja itselleni tärkeän koiran yhdistäminen tuntui hyvältä ajatukselta.
Pentuja syntyi neljä, mutta yksi menehtyi pian syntymän jälkeen. Muut kolme pentua olivat kuitenkin vahvoja ja terveitä. Toinen urospentu muutti siskolleni ja toinen läheiseen kaupunkiin, narttupentu taas meni sijoitukseen. Varsinkin narttu vaikuttaa hyvin lupaavalta tapaukselta, ja uroksiinkin olen tyytyväinen, odotan mielenkiinnolla mitä niistä tulee kunhan kasvavat.
u. Ayloul Gahra
"Gaara", punainen soopeli, om. Shameeka
u. Ayloul Ghazi
"Ghazi", grizzle, myyty lemmikiksi
n. Ayloul Ghaniyah
"Nia", grizzle, sijoituksessa